Yritykset eivät ole valmiita tekoälyn tuomiin muutoksiin
Vain 10 % yritysjohtajista uskoo yrityksensä olevan valmiita tekoälyn tuomiin työelämän muutoksiin, selviää Adecco Groupin tuoreesta raportista
09/06/2025

Yritykset investoivat tekoälyteknologioihin, mutta strategiat työntekijöiden osaamisen kehittämiseksi ja muutokseen valmistautumiseksi laahaavat perässä.
- Adecco Groupin 15.5.2025 julkaisema 2025 Business Leaders: Leading in the age of AI: Expectations versus reality -tutkimus kartoitti 2000 johtotasolla työskentelevien näkemyksiä tulevaisuuden työelämästä 13 maassa ja 17 eri toimialalla.*
- Tutkimuksen mukaan yritysjohtajat kokevat, etteivät yritysten osaajastrategiat vastaa teknologiamuutokseen, vaan jarruttavat liiketoiminnan kasvua. Yli puolet (53 %) toimitusjohtajista kertoo, että heidän tiiminsä eivät pääse yhteisymmärrykseen tarvittavista strategioista.
- 60 % johtajista odottaa työntekijöiden kehittävän tekoälyosaamistaan, mutta samaan aikaan 34 % yrityksistä ei ole laatinut minkäänlaista ohjeistusta tekoälyn käyttöön.
Tutkimuksesta
Adecco Groupin tutkimuksen mukaan suurin osa yrityksistä ei ole vielä rakentanut toimintamalleja, joiden avulla ne pystyvät vastaamaan tekoälyn tuomiin työelämämuutoksiin. Vaikka yhä useampi yritys haluaa panostaa tekoälyyn, vain 10 % yrityksistä on ”tulevaisuusvalmiita” – eli yrityksiä, jotka ovat rakentaneet selkeitä strategioita ja toimintamalleja työntekijöiden tukemiseksi, osaamisen kehittämiseksi ja tekoälyn aiheuttamien muutosten johtamiseksi.
Yritysjohtajien mukaan kolme merkittävintä liiketoimintaan vaikuttavaa megatrendiä vuoteen 2030 mennessä ovat digitaalinen muutos, generatiivinen tekoäly ja tekoäly yleisesti. Vaikka johtajat ovat jo tunnistaneet, kuinka laajasti tekoälymurros vaikuttaa liiketoimintaan, yritysten toimenpiteet työntekijöiden tukemiseen tekoälyn hyödyntämisessä laahaavat vielä perässä.
"Tekoälykehitys etenee nopeammin kuin mihin useimmat yritykset kykenevät sopeutumaan. Työntekijät tarvitsevat enemmän tukea muutoksen keskellä, ja siksi tekoälyn tuomat muutokset on kohdattava ihmiskeskeisesti ja yhtenäisen strategian kautta. Yritysten kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää, että kuilu teknologian ja työntekijöiden osaamisen välillä kurotaan umpeen", sanoo Denis Machuel, Adecco Groupin toimitusjohtaja.
”Tutkimuksesta käy hyvin ilmi, että eri toimialojen yritysjohtajat ovat halukkaita hyödyntämään tekoälyä, ja jopa 61 % yritysjohtajista uskoo tekoälyn mullistavan toimialoja. Silti vain 11 prosenttia organisaatioista on jo edistänyt tehokkaasti digitaalista muutosta”, kuvailee Adeccon Suomen maajohtaja Suvi Onkamo-Häkkinen ja jatkaa: ”Tekoälyn vastuullinen käyttöönotto ja selkeät ohjeistukset vaativat yritysjohtajilta tekoälyn käytön yleistyessä yhä enemmän huomiota. Yritykset tarvitsevat teknologian käyttöönotossa selkeitä, ihmislähtöisiä toimintamalleja. Ilman niitä tekoäly jää irralliseksi työkaluksi, josta ei saada täyttä hyötyä liiketoiminnalle.”
Keskeiset havainnot:
- Työntekijöiltä odotetaan tekoälyosaamista ilman selkeää ohjeistusta. 60 % johtajista odottaa työntekijöiden kehittävän tekoälyosaamistaan, mutta samaan aikaan 34 % yrityksistä ei ole laatinut minkäänlaista ohjeistusta tekoälyn käyttöön. Vain kolmannes yritysjohtajista on itse kehittänyt tekoälyosaamistaan viimeisen 12 kuukauden aikana.
- Johtoryhmät kamppailevat yhteisen suunnan löytämisessä. 53 % toimitusjohtajista sanoo, että heidän tiiminsä eivät pysty sopimaan yhteisistä käytännöistä. Luottamus yritysten tekoälyyn liittyviin strategioihin on laskenut: vuonna 2024 johtajista luottavaisin mielin oli 69 %, nyt vain 58 %.
- Tiedolla johtaminen on heikolla tasolla. Vaikka osaamisvaje on suurin este digitaalisen kehityksen edistämiseen, vain 33 % yrityksistä hyödyntää tietoa strategisesti osaamisen kehittämisessä.
- Vastuullisuudessa on vielä petrattavaa. Vain 49 % yrityksistä on laatinut raamit tekoälyn vastuulliselle ja eettiselle käytölle, vaikka yrityksen kilpailukyvyn varmistamisessa, luottamuksen rakentamisessa ja kestävän kehityksen kannalta tekoälyn käyttö on olennaisessa roolissa.
Tekoälyn käyttö vaatii yrityksiltä uudenlaista osaamista. Suurin osa (66 %) yrityksistä aikoo ensisijaisesti tilkitä osaamisvajeen rekrytoimalla uutta työvoimaa sen sijaan, että panostaisi olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämiseen – vain 34 % yritysjohtajista näkee nykyisen henkilöstön kehittämisen vastauksena osaamistarpeiden täyttämiseen. Tämä lähestymistapa voi kuitenkin pahentaa osaajapulaa ja kiihdyttää palkkakilpailua. Kun tarvittavan osaamisen saatavuus heikkenee, työmarkkinat muuttuvat hakijavetoisemmiksi, mikä vahvistaa hakijoiden asemaa palkkaneuvotteluissa ja täten nostaa palkkatasoa.
Tulevaisuusvalmiit organisaatiot osoittavat suunnan
Tulevaisuusvalmiit organisaatiot erottautuvat tutkimuksessa muista organisaatioista ihmiskeskeisinä, teknologiamyönteisinä ja muutosvalmiina. Neljä keskeistä tekijää yhdistää tulevaisuusvalmiita yrityksiä: strateginen ja vastuullinen suhtautuminen tekoälyyn, työntekijöiden muutossopeutumisen ja sisäisen liikkuvuuden tukeminen, työntekijöiden osaamisen kehittämiseen sitoutuminen sekä johtajien tukeminen nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä.
Kyselyn mukaan:
- 64 % tulevaisuusvalmiista organisaatioista kokee tekoälyn tehostavan ja nopeuttavan johtoryhmän päätöksentekoa – kaikissa yrityksissä vastaava lukema on 49 %.
- 71 % tulevaisuusvalmiista organisaatioista luottaa vahvasti yrityksensä tekoälyn käyttöönottoon liittyviin toimintamalleihin siinä missä kaikista yrityksistä vain 58 % jakaa saman luottamuksen.
- 65 % tulevaisuusvalmiista organisaatioista hyödyntää strategista työvoimasuunnittelua joustamattoman, jäykän työn organisoinnin sijaan – kaikissa organisaatioissa vastaava lukema on 56 %.
”Tulevaisuusvalmiit organisaatiot ovat edellä muita yrityksiä siinä, että ne eivät vain reagoi muutoksiin, vaan hyödyntävät rohkeasti tekoälyä liiketoiminnan kasvun vauhdittamiseksi. Tekoälyn hyödyntämisessä ratkaisee lopulta se, kuinka hyvin yritykset onnistuvat yhdistämään teknologiset investoinnit ihmislähtöiseen johtamiseen”, Suvi Onkamo-Häkkinen toteaa.
"Tutkimus antaa myös suomalaisille yritysjohtajille arvokkaita näkökulmia tulevaisuuden johtamiseen. Suomi on pitkään ollut tunnettu korkeasta koulutustasostaan ja teknologiaosaamisestaan, mutta tulevaisuuden työelämässä menestymiseksi yritysjohdolta vaaditaan uudenlaista panostusta henkilöstön osaamisen kehittämiseen, selkeitä linjauksia tekoälyn vastuulliseen käyttöön sekä esimerkillistä otetta muutoksen johtamisessa. Ilman toimenpiteitä emme pysy mukana kehityksessä”, Onkamo-Häkkinen kiteyttää.
Koko Leading in the age of AI: Expectations versus reality -raportti on ladattavissa ladattavissa tämän linkin kautta: https://www.adeccogroup.com/business-leaders-research-2025.
Tietoa Adecco Groupista
Adecco Group on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tarjoava yritys. Adecco Group AG:n pääkonttori sijaitsee Zürichissä, Sveitsissä (ISIN: CH0012138605) ja se on listattu SIX Swiss Exchange -pörssissä (ADEN). Adecco toimii lähes 60 maassa, ja Suomen maayhtiö on Adecco Finland Oy. Adecco on toiminut Suomessa vuodesta 1997 lähtien.
Lisätietoa:
Suvi Onkamo-Häkkinen, toimitusjohtaja, Adecco Finland Oy, suvi.onkamo-hakkinen@adeccogroup.com, +35840 595 9753
The Adecco Group Press Office, media@adeccogroup.com tai +41 (0) 79 876 09 21, adeccogroup.com, Facebook: facebook.com/theadeccogroup
*Tutkimukseen osallistuneita maita ovat muun muassa Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Yhdysvallat sekä Kanada ja toimialoja muun muassa teknologia, energia- ja puolustusteollisuus, logistiikka tuotanto, vähittäiskauppa sekä puhtaat teknologiat.